1.10.2019

Timo Kaukolampi julkaisee uutta materiaalia

Marraskuussa ilmestyy Station to Station to Station -teoksen musiikki rajoitettuna vinyylipainoksena

”Korvia särkevä humina ja murina rakentaa pallomaisen tilan esiintyjille ja yleisölle. Se tuottaa epämääräisen pysähtyneisyyden tunteen, jota tukee tumma värimaailma.” -Teatteri ja tanssi 2/2019

K-X-P-yhtyeen keulamies Timo Kaukolampi julkaisee uutta materiaalia marraskuussa. Tällä kertaa vuorossa on vinyyli ja digijulkaisu tanssija, koreografi Mira Kauton Station to Station to Station – nykytanssiteoksen musiikista.

Kauton sooloteosta esitettiin neljä loppuunmyytyä iltaa Zodiak – Uuden tanssin keskuksessa tammikuussa 2019. Olennaisena osana tanssiteokseen kuuluivat Timo Kaukolammen tummasävyinen elektroninen live-säestys sekä Jenni Pystysen näyttämökuvat.

Svart Records julkaisee Timo Kaukolammen soundtrackin Station to Station to Station rajoitettuna vinyylipainoksena 15.11.2019. Julkaisua juhlitaan 12.11. G Livelabissa, jolloin Kaukolampi esiintyy ja esittää marraskuisen illan aluksi uuden albuminsa kokonaisuudessaan. Väliajan jälkeen kuullaan lisäksi Kaukolammen uusi kokopitkä live-setti. Illan visuaaleista vastaa Samuli “O Samuli A” Alapuranen.

Esimakua Station to Station to Station -albumilta voi käydä aistimassa Svart Recordsin YouTube-sivulta osoitteessa:

Biisilista

Timo Kaukolampi: Station to Station to Station (LP)

1.     Act 1

2.     Act 2

3.     Act 3

4.     Act 4

Albumin ennakkomyyntilinkki: https://svartrecords.com/product/timo-kaukolampi-station-to-station-to-station/