Mikko Mattlar

Mikko Mattlar - Synteettinen Suomi, Book


• Book
Price history
Out of stock


Kovakantinen kirja. 272 sivua.

Suomalaisen syntetisaattorimusiikin alkuvaiheista kertova Synteettinen Suomi -kirja ilmestyy 27. syyskuuta 2019. Kirja kertoo 1970- ja 1980-lukujen suomalaisesta elektronisesta musiikista eli muun muassa ambientista, syntikkapopista ja koneilla tehdystä discosta. Kirja perustuu sekä dokumenttiaineistoon että noin neljäänkymmeneen suomalaisen konemusiikin tekemisessä mukana olleen henkilön haastatteluihin.

Ensimmäisen suomalaisen ambient-albumin tehnyt Esa Kotilainen kertoo kirjassa, ettei hänen elektroninen musiikkinsa vielä 1970-luvulla kiinnostanut suuremmin. "Konserteissa saattoi olla vain viisi tai kuusi ihmistä kuuntelemassa, joista ehkä yksi taputti." 1980-luvun alussa imatralainen Stressi sekä helsinkiläiset Argon ja Organ tekivät nyttemmin kulttisuosiota nauttineita levyjä, mutta myös niiden vastaanotto jäi marginaaliseksi. "Kyllä me olimme varmaan tosi vieraita aika monelle", Stressin rumpali ja pitkän linjan levytuottaja Gabi Hakanen kertoo kirjassa. "Koko se soundimaailma oli täysin uutta heille, tyyliin voiko biisissä olla pelkkää tällaista syntikkaa. Että kyllähän siellä pitää olla rummut, basso ja kitarat, vasta sitten se on oikeaa musiikkia", Argonin ja Organin Pekka Tolonen muistelee kirjassa.

Suomalaisten ammattikosketinsoittajien ja syntikkapopbändien jäsenten lisäksi varhaisen elektronisen musiikin tekemisestä ja sen tuonaikaisesta vastaanotosta kertovat kirjassa useat muusikot, joiden konemusiikkiprojektit jäivät hyvin lyhytikäisiksi. Monet heistä eivät missään vaiheessa päässeet musiikillaan suomalaisten levy-yhtiöiden portinvartijoiden ohitse ja joutuivat julkaisemaan sitä muunlaisten kanavien kautta. Kirja kattaa aikavälin 1970-luvun alkuvuosista 1980-luvun loppuun, jolloin varhainen tietokoneteknologia oli jo mukana musiikin tekemisessä, ja musiikkivideot auttoivat suomalaisen syntikkamusiikin leviämisessä jopa Music TV:lle asti.


Need help with anything?
Customer service
next
check
The hardest working vinyl maniacs in Finland
check
Worldwide delivery
check
All lost parcels replaced
Loading...