25.9.2019

HÄMÄRÄ-yhtyeen debyyttialbumi ilmestyy lokakuun lopussa, uuden singlen video katseltavissa nyt

HÄMÄRÄ on tuore melankolista ja kipuilevaa suomenkielistä konepoppia esittävä entiteetti. HÄMÄRÄ nousi Ville Erikssonin ja Nina Niskalan vuonna 2014 perustaman SVRINA-nimisen, englanninkielellä tunnelmoineen projektin pohjalta. Taustalta löytyy siis usean vuoden tiivis yhteistyö, mutta ensimmäistä HÄMÄRÄn kappaletta alettiin hahmotella vasta vuoden 2017 kesän koleudessa.

HÄMÄRÄn kappaleet syntyvät Ninan ja Villen kotikaupunkien pitkästä välimatkasta huolimatta, hyvin etenevänä post-produktiivisena yhteistyönä. HÄMÄRÄn omaleimaisessa tyylissä yhdistyy moderni raikkaus, 80-luvun videopelinostalgia, haikea melankolisuus, kahvin lailla koukuttavat kertosäkeet, sekä riittävä annostus kokeellisuutta.

Svart Records julkaisee HÄMÄRÄn omaa nimeä kantavan albumin 25.10.2019 cd:nä, vinyylinä ja digitaalisesti.

HÄMÄRÄ vapauttaa ilmoille kuuloluita hivelevää värähtelyä, kymmenen sykkivän ja pulppuavan elektro-popkappaleen verran. Ninan tummanpuhuva laulu ja Villen rapea tuotanto hitsautuvat yhteen lumoavaksi kokonaisuudeksi.

HÄMÄRÄ nähdään myös keikoilla 3.10. Tampereen Lost In Music -festivaalilla sekä Helsingissä 18.10. Svart Recordsin 10-vuotisjuhlissa Suvilahti TBA:ssa. Yhtyeen viimeisin single KUVIO ilmestyy digitaalisena 27.9.2019. Kappaleen video on katseltavissa kuunneltavissa Svart Recordsin YouTube-kanavalla osoitteessa:

HÄMÄRÄ – Hämärä /// Ennakkomyyntilinkki

HÄMÄRÄ