vivisektio

Vivisektio - Uusi normaali, LP


• LP
23,00 € 15,00 €
Price history
In stock


Black vinyl



Vivisektio julkaisee uuden täyspitkän levyn yli 10 vuoden tauon jälkeen.



Vuonna 1983 Äkäslompolossa perustettu Vivisektio ehti toimia elinaikanaan vain kolmisen vuotta. Tunturi-Lapista kotoisin oleva bändi oli yksi maailman pohjoisimmista hardcore punk -bändeistä. Lähinnä napapiirin pohjoispuolella esiintynyt yhtye soitti vain kymmenkunta keikkaa, joista eteläisin oli Pietarsaaren punk-festareilla kesällä 1985. Vivisektio ei saanut yhtään levytystä aikaiseksi, mutta päätyi eksoottisen kotipaikkansa vuoksi kysymykseksi Trivial Pursuitiin.



Vivisektio perustettiin toistamiseen Oulussa vuonna 2008 uuden laulajan ja rumpalin voimin. Musiikillisena linjana bändillä on edelleenkin 80-luvun alkupuolen hardcore, saman aikakauden anarko- ja post-punk vaikuttein. Vivisektio julkaisi esikoisalbuminsa 1984 (Roku Records 2011, jota seurasi kaksi EP:tä sekä osallistuminen legendaarisen Maximum Rock'n'Roll -lehden kokoelmalevylle. Keväällä 2022 Vivisektiolta julkaistiin albumi, joka sisälsi vuonna 1985 äänitettyjä demoja.



Uuden tulemisensa jälkeen Vivisektio on tehnyt Euroopan kiertueita ja soittanut kaikkiaan 12 maassa. Vaikka vain yksi bändin jäsenistä asuu enää Äkäslompolossa, niin bändin sanoituksissa on usein lappilaisnäkökulmaa ja käsittelevät muiden muassa Lapissa käynnissä olevaa luonnontuhoa.



Svart Records julkaisee yhtyeen toisen albumin Uusi normaali 500 kappaleen mustana vinyylipainoksena sekä digitaalisesti 16.9.2022.


Need help with anything?
Customer service
next
check
The hardest working vinyl maniacs in Finland
check
Worldwide delivery
check
All lost parcels replaced
Loading...