In stock

"Pölykuu julkaisi viime vuonna kolme hienoa sinkkua, jotka johtivat lopulta talvipäivän seisauksen aikoihin kokonaisen pitkäsoiton ilmestymiseen. Tuttuun tapaan yhtyeen retroinen kitarapoprock soundaa kovasti menneiltä vuosilta ja vuosikymmeniltä, mutta silkaksi nostalgiatripiksi Pölykuuta on turha edelleen pilkata.

Ensimmäiseksi sinkuksi lokakuun lopulla nostettu Aave koneessa vinkkasi vielä vahvemmastakin postpunkin läsnäolosta, vaikka biisissä aivan tajuttoman tehokas popsydän sykkiikin. Kakkossinkku Syntinen ja nolo pisti tuotakin kovempaa vipinää vauhtirenkaisiin, pörinän, paukkeen ja kitararaasteen sopiessa mainiosti puolihuudettuihin vokaaleihin.

Karun mutta kauniin soundin kaava on tietysti tuttu jo aiemmilta julkaisuilta, puristussuhde on vain entistäkin kovempi. Yksi merkittävä osanen menestyksen salaisuudesta on myös tietynlainen yksinkertaisuuden vaaliminen ja tehoja saadaan loihdittua näennäisen helpoin keinoin selvästi keskivertoa enemmän. Kokonaisuus asettuu silti sittenkin lähemmäs heleän helmeilevää poprockia, jossa tiukemmat riuhdonnat toimivat lähinnä yhden laidan ääripäänä. Eli poppia ja paijailua tavallaan, rockin kolhuja ja tönäisyjä kuitenkaan unohtamatta.

Kolmanneksi ja viimeiseksi sinkuksi nostettu nimibiisi Mandala Fantasia pelaakin jo avoimemmalla kädellä ja paljastaa täydellisyyttä hipovan kitarapoppiksen koukut kuuliaisesti ensimmäisen minuuttinsa aikana. Hieman myöhemmin Mortteli jauhaa hittibiiteillä ja kitarakaarteluilla kasaan ihanaisen korvakarin, eikä Madame Butterflyn vetovoimaa pysty vastustamaan tässäkään muodossa. Jälleen kerran suuret vallankumoukset jäävät tekemättä, mutta eipä niitä jää kaipaamaankaan.

Pölykuun vahva 20-luvun alku on harmillisesti jäänyt hieman pandemian jalkoihin, mutta jos maailmassa on tippaakaan oikeudenmukaisuutta, niin tämä on vasta alkua pitkälle uralle."

- Desibeli.net