We are currently handling and shipping sale orders,  replies and shipping orders may take slightly longer than usual. X

Lasten Hautausmaa

Lasten Hautausmaa julkaisee järjestyksessään viidennen albumin Kevät helmikuussa. Yhtye äänitti Petrax-studiolla Hollolassa pääsiäisenä 2021. Levyn kappaleet muodostavat tarinan, joka sijoittuu yhteen kevääseen. Siksi levyllä on tällä kertaa nimi. Kevät tuo mukanaan muutoksen ja näin on käynyt myös Lasten Hautausmaan kohdalla.

-”Kevät-levyn myötä tuntuu, että ollaan otettu askel uusia valoja ja värejä kohti. Näiden biisien tekeminen on tuonut leveyttä ja syvyyttä koko bändin palettiin. Saimme tälle levylle vangittua parhaiten koko bändin osaamista ja näkemystä”, bändin laulaja Kristiina Vaara selvittelee julkaisun taustoja.

 

Vuonna 2013 perustetun Lasten Hautausmaan muusikoilla on taustaa yhtyeistä Kivesveto GoGo, Vaarallista, A.Takalo ja Takavalot. Kouvolalaisbändi on napannut nimensä Aapeli Kissalan ja Antipatian kappaleesta Lasten Hautausmaa.

Need help with anything?
Customer service
next
check
The hardest working vinyl maniacs in Finland
check
Worldwide delivery
check
All lost parcels replaced
© 2021 Svart Records Terms and Conditions Privacy Policy
Loading...