Sörnäinen

Sörnäinen on kanonisoimattoman kantrin sekä agentiaanisen angsti-iskelmän airue. Vuonna 2014 perustettu yhtye on mollisointujen, luovuttamisen ja suomidepression yhdistelmä Katri Valan puiston varjoisemmalta laidalta. Pitkän linjan soittajien kokoonpano on kuullut baarien miesten tarinat, jatkaen surutyötä seuraaville sukupolville. Helmikuussa 2022 yhtyeeltä julkaistaan ensimmäinen virallinen äänite, Keskity pahuuteen -EP, joka on ikuistettu kauniiseen 12-tuumaiseen mustaan vinyyliin ja julkaistaan rajoitettuna 350 kappaleen painoksena.

 

Yhtyeen ehti ensimmäisen tulemisensa aikana kiertää muutamaan kertaan valtakunnan keskeisimmät juottolat, kunnes se lakkautti toimintansa toviksi kömpiäkseen uudelleen esiin veneen alta ihmisten ilmoille. Nykyisen kokoonpanon muodostaa useista ryyppyremmeistä ja pelimanniryhmistä tutut miehet. Bassolinjat kappaleisiin sormeilee Papa Wilska, jonka meriittilista on kansainvälisessäkin mittapuussa huomattavan mittava. Kauniit ja kaihoisat kitarakuviot yhtyeessä loihtii Joonatan Kotila. Rumpalin tontilla hakkaa haikkaansa Motherfucking Japanderi ja pääasiallinen lauluvastuu on langennut Taskiselle.

Need help with anything?
Customer service
next
check
The hardest working vinyl maniacs in Finland
check
Worldwide delivery
check
All lost parcels replaced
Loading...