fbpx

Terveet Kädet - Heikki Kemppaisen valokuvia 1980-1984

Heikki Kemppainen Terveet Kädet – Heikki Kemppaisen valokuvia 1980-1984

Book

16,13 

excl. VAT

Low on stock

TERVEET KÄDET 1980—1984 VALOKUVAKIRJA!

“Omat muistoni, ajankuva ja sen ajan tunnelma tulevat mustavalkokuvista hyvin esille.” Näin kommentoi Terveet Kädet -solisti VELI-MATTI “LÄJÄ” ÄIJÄLÄ bändistä 2022 ilmestyvää valokuvakirjaa.

TERVEET KÄDET – HEIKKI KEMPPAISEN VALOKUVIA 1980—84 (FINHC-017) on aikamatka Suomen ensimmäisen hardcore-yhtyeen alkuvuosiin ja sen kotikaupunkiin Tornioon. Toimittaja-valokuvaaja HEIKKI KEMPPAINEN (s. 1964) kuului Terveiden Käsien lähipiiriin ja ryhtyi kuvaamaan bändiä 16-vuotiaana. Kaikkialla mukana kulkeneen kameransa välityksellä hän tarjoaa ainutlaatuisen näkökulman Terveet Kädet -yhtyeeseen, aina sen ensimmäisestä Suomen-keikasta rumpali Walden traagiseen menehtymiseen saakka.

120-sivuinen kirja kertoo myös 1980-luvun alun Torniosta ja sen punkpiirien ulkopuolisesta kulttuurielämästä. Heikki Kemppaisen TK-kuvia on ollut esillä kahdessa näyttelyssä Torniossa ja Helsingissä. Tämä on ensimmäinen kerta kun ne julkaistaan yksissä kansissa, ja suuri osa kirjan sadasta valokuvasta nähdään nyt ensimmäistä kertaa.

Valokuvaaja/toimittaja Heikki Kemppainen kuvasi legendaarista suomalaista hardcore-punk-yhtyettä Terveitä Käsiä vuosina 1980-84. Suurimman osan kuvistaan hän otti bändin kotikaupungissa Torniossa, mutta Kemppainen oli myös bändin mukana muun muassa levytysmatkalla Oulussa.

Terveet Kädet tunnetaan nykyään eri puolilla maailmaa. Vuosina 1980-84 julkaistut levyt on suuria keräilyharvinaisuuksia ja bändin faneja ovat muun muassa Sepultura- ja Faith No More-yhtyeet. Terveiden Käsien laulusolisti Läjä Äijälä valittiin vuosisadan lappilaiseksi Lapin Kansa-lehden äänestyksessä vuonna 2017.