14.1.2020

Läpi komeettapilvien ja kosmisten pyörteiden – uuskraut-yhtye E-musikgruppe Lux Ohrilta uusi levy tammikuun lopulla

Synteettinen uuskraut-sarjan tutkimusalus E-musikgruppe Lux Ohr on palannut neljän vuoden tehtävältään läpi komeettapilvien ja kosmisten pyörteiden. Non Plus Ultra onkin avaruuskadettien Grönholm, Kärki, Penttinen ja Virta johtama kahdeksan kappaleen kiertoajelu halki ajan ja tilan. Matka tähteinvälisessä avaruudessa on ollut pitkä ja kuluttava. Modulaariupseeri Penttinen jäi kyydistä jo ennen loppujarrutusta löydettyään uuden planeetan.

Albumi on sekoitus täysin ennenkuulematonta materiaalia ja hiljalleen keikoilla vuosien varrella lopulliseen muotoonsa hioutuneita kokonaisuuksia. Osa kappaleista on rakennettu täysin studiossa. Sävellystyöstä vastaavat pääasiassa Grönholm ja Penttinen, kahdella kappaleella myös Virta.

Tupla-albumin on masteroinut mm. Grobschnitt-yhtyeen rumpalina ja sooloartistina tunnettu maineikas Eroc, jolla on ollut merkittävä rooli äänittäjänä ja tuottajana erityisesti saksalaisen proge- ja krautrockin kehityksessä aina 1970-luvun alusta lähtien. Kosminen kansitaide on kuvittaja Kimmo Heikkilän käsialaa.

Lux E-Musikgruppe Ohrin uusi albumi Non Plus Ultra ilmestyy 24.1.2020 vinyylinä sekä digitaalisen julkaisuna. Ennakkomyyntilinkki: https://svartrecords.com/product/emusikgruppe-lux-ohr-non-plus-ultra-2lp/

Yhtye on julkaissut vastikään omalla Soundcloud-sivustollaan esimakua tulevasta albumista Der Doppelgänger -kappaleen verran ja se on kuunneltavissa osoitteessa: