11.10.2019

Svart Records perustaa uuden kultti-alamerkin

Mondo Svart esittelee mielenkiintoisia musiikillisia löytöjä ympäri maailman

Svart Recordsin uusi alamerkki Mondo Svart aloittaa julkaisusarjansa lokakuussa 2019. Sen tarkoituksena on tarjota vinyylifriikeille sekä kaikille musiikkia rakastaville löytöretkeilijöille uusintajulkaisuja jo unohdetuiksi luulluista kulttilevyistä. Mondo Svart ei keskity yhden maan tai maanosan julkaisuihin, vaan se pyrkii nostamaan mielenkiintoisia musiikillisia kuriositeetteja ympäri maailman, tuoden esille levyjä, joista keräilijät ovat usein voineet vain haaveilla.

Mondo Svart -sarjan kaksi ensimmäistä julkaisua ovat kovan luokan psykedeelistä progressiivista rockia 1970-luvun alun Argentiinasta. Ave Rock on kuin synonyymi termille progressiivinen hard rock. Buenos Airesissa vuonna 1972 perustettu yhtye julkaisi omaa nimeään kantavan albumin (Promúsica, 1974), jossa latinalaisen Amerikan musiikillinen perintö sekoittuu upeasti klassiseen urkuvetoiseen progeen, toisaalla äänimaailma on kuin Deep Purple kohtaisi 70-lukulaisen italialaisen taiderockin.

Sarjan toinen julkaisu on niin ikään Buenos Airesissa toimineen Plus-yhtyeen vuonna 1976 julkaisema No Pisar El Infinito (“Älä astu äärettömään”). Albumi koostuu raskaasta, vankasti progressiiviseen ilmaisuun nojaavasta rockista. Yhtyeen tuotannosta voi aistia Led Zeppelinin tai Grand Funk Railroadin vaikutuksen, mutta kappaleista huokuu oma ainutlaatuinen ote. Molemmat levyt julkaistaan 500 kappaleen rajoitettuina painoksina ja rockhistorioitsija Vernon Joynsonin saatetekstillä varustettuna 25.10.2019

Marraskuussa vuoroon tulevat italialaisen trumpetistin Enrico Ravan ja argentiinalaisista muusikoista koostetun Aga Taura Confab -yhtyeen albumi latinojazzalbumi El Convidado (1975) sekä Shamek Farrah & Sonelius Smithin spirituaalisen jazzin ja soulrytmien täyttämä kulttialbumi The World of The Children, joka julkaistiin alun perin Strata-East -levymerkillä vuonna 1977. Lisää Mondo Svart -julkaisuja tiedotetaan tämän vuoden loppupuolella, jolloin julkaisujen fokus siirtyy kohti Eurooppaa.

Esimakua tulevilta Mondo Svart -julkaisuilta voi käydä kuuntelemassa Svart Recordsin Soundcloud-sivuilta:
https://soundcloud.com/svart-records/sets/mondo-svart-official-playlist

Mondo Svart ennakkomyyntilinkit

Ave Rock: Promúsica

Ave Rock

Plus: No Pisar El Infinito

No Pisar El Infinito

Enrico Rava & Aga Taura Confab: El Convidado

El Convidado

Shamek Farrah & Sonelius Smithin: The World of Children

The World of the Children