26.8.2019

Paavoharjun seikkailut osa 2: englantilainen suurlevy-yhtiö vetäytyi hankkeesta, mutta lopputuloksena oli kotimainen äänilevyklassikko

Svart Records julkaisee jälkimmäisen osan Paavoharjun Fonal Recordsin aikaisen tuotannon sarjassa. Keväällä 2019 päivän näki Syvyys – The Complete Fonal Years Part 1, jonka sisältö kietoutui arvostetun Yhä hämärää -albumin ja sen aikalaisjulkaisujen materiaalin ympärille. Nyt vuorossa on sarjan toinen puolisko, jonka keskipisteeseen on nostettu vuonna 2008 julkaistu albumi Laulu laakson kukista sekä aiemmin vain digitaalisena julkaistu EP Ikkunat näkevät . Näiden lisäksi kolmen vinyylilevyn paketista löytyy harvinaisten pienjulkaisujen sisältöjä ja ennen julkaisemattomia kappaleita. Boksin viimeinen, harvinaisuuksia vuosilta 2003-2007 sisältävä levy on kuin pussillinen puuttuvia palasia Paavoharju -palapelistä.

Lauri ja Olli Ainala aloittivat toisen albumin työstämisen ennen kuin debyyttilevy Yhä hämärää ilmestyi ja keräsi suuren kansainvälisen kiitosten vyöryn. Ehkä paineen puute aiheutti sen, ettei toinen albumi ei jakanut yleisöä, vaan monet pitivät sitä jopa edeltäjäänsä parempana ja mielenkiintoisempana julkaisuna. Lauri Ainalan mukaan Laulu laakson kukista on tunnelmaltaan kevyempi kuin debyyttilevy, vaikka taustalla oleva yhteisö oli vaihtunut matkan varrella; ihmissuhteita oli päättynyt, uusia alkanut, Laurin veli oli muuttanut pois Savonlinnasta – ja hänen äitinsä oli kuollut ennen toisen levyn ilmestymistä.

Kaikesta huolimatta Ainala kertoo, että hänellä oli selkeä kuva siitä mitä hän haluaa, ainakin verrattuna debyyttilevyyn.

-”Halusin levylle kevyemmän, romanttisen ja satumaisen tunnelman. Sain idean pyytää näyttelijä Leena Uotilan lukemaan tekstejä levylle, ja hän lähti mielellään hankkeeseen mukaan. Lisäksi laulaja Ville Leinonen äänitti Sami Sänpäkkilän kanssa loistavat lauluraidat muutamaan kappaleeseen”.

Laulu laakson kukista -albumin tunnelman luomisessa on auttanut Ainalalle tuttu yhteisö: veli Olli Ainala, Emmi Uimonen sekä muutamassa kappaleessa debyyttilevyllä laulanut Jenni Yaber (os. Koivistoinen). Myös kollektiiviin kuuluva Joose Keskitalo pistäytyy esittämässä levyllä kappaleen, joka kuulostaa, noh, Joose Keskitalolta, silti sopien kokonaisuuteen täydellisesti. Lisäksi kokoelman ekstramateriaalista löytyy hienoja huippuhetkiä: keikkataltiointi Moskovasta, erilaisia sovituksia julkaistuista kappaleista sekä ennen julkaisemattomia sävellyksiä, jotka olisivat ansainneet julkaisun jo paljon aiemmin.

Paavoharjulla oli debyyttilevynsä jälkeen mahdollisuus saada julkaistua Laulu laakson kukista legendaarisella Warp Recordsilla. Tilaisuus meni kuitenkin sivu suun Lauri Ainalan lähetettyä keskeneräistä materiaalia levy-yhtiölle kuunneltavaksi. Kun Fonal Recordsin Sänpäkkilä kuuli Ainalan lähettämän ilmeisen keskeneräisen materiaalin, ei hänkään ollut yllättynyt orastaneen yhteistyön kariutumisesta. Mutta kuten toimittaja Arttu Seppänen kokoelman saatesanoissa pohtii, olisi mielenkiintoista tietää mitä Warpilla ajateltiin, kun Laulu laakson kukista lopulta ilmestyi. Ehkä he tunsivat piston sydämessään?

Svart Records julkaisee Lauri Ainalan kokoaman Paavoharjun Syvyys – The Complete Fonal Years part 2 kolmen vinyylin boksin 30.08.2019. Eksklusiivisen paketin ensimmäinen levy sisältää Laulu laakson kukista -albumin vuodelta 2008. Koosteen toiselle vinyylille on kerätty nauhoituksia vuosilta 2003-2006 ja kokoelman kolmas levy sisältää 11 ennen julkaisematonta versiota tai harvinaisuutta Paavoharju-tuotannosta vuosilta 2003-2007. Kaksi levyltä löytyvää ennen julkaisematonta raitaa voi käydä kuuntelemassa Svart Recordsin Soundcloud-kanavalla osoitteessa: https://soundcloud.com/svart-records/sets/paavoharju-uskallan-the-fonal-years-vol-2-official-sampler

Paavoharju Syvyys – The Complete Fonal Years part 2 ennakkomyyntilinkki: https://svartrecords.com/product/uskallan-the-fonal-years-vol-2/

https://www.facebook.com/paavoharju.savonlinna/

Paavoharju Syvyys – The Complete Fonal Years part 2

LP 1/3 – LAULU LAAKSON KUKISTA (2008)

A1. PIMEÄNKARKELO (3:52)

A2. KEVÄTRUMPU [album version] (3:51)

A3. TUOKSU TARTTUU MEIHIN [album version] (3:37)

A4. ITALIALAISELLA LAIVALLA (3:46)

A5. ALANIA (0:46)

B1. USKALLAN [album version] (3:17)

B2. URSULAN UNI (2:33)

B3. KIRKONVÄKI (3:43)

B4. SALAINEN HUONE (1:04)

B5. TYTTÖ TANSSII [album version] (3:48)

B6. SUMUVIRSI (3:02)

B7. [UNTITLED] (1:01)

LP 2/3 – AURINKOTUULEEN (Other Recordings 2003–2006)

C1. LAULU LAAKSON KUKISTA (4:12)

C2. TYTTÖ TANSSII [Joose version] (5:01)

C3. KASETTI MOSKOVASTA (12:23)

· Valo tihkuu kaiken läpi

Music by Olli Ainala & Johannes Pitkänen

· Puhuri

Music by Johannes Pitkänen • Lyrics by Lauri Ainala

· Syvyys

Music by Olli Ainala • Lyrics by Lauri Ainala

D1. TULILEHTISADE (1:59)

D2. KEVÄTRUMPU [alt. version] (3:19)

D3. TUONEN MARJA (2:56)

D4. AAMUAURINGON TUNTUINEN (3:56)

D5. IKKUNAT NÄKEVÄT (3:19)

D6. MISTÄ HÄN OLI TULLUT (2:04)

D7. AURINKOTUULEEN (3:22)

LP 3/3 – MUSTAKSI MUUTTUVAINEN (Alternative Versions & Rarities 2003–2007)

E1. HÄN TEKI MINUT AUTIOKSI (4:08)

E2. MUSTAKSI MUUTTUVAINEN (5:20)

E3. TUOKSU TARTTUU MEIHIN [ES remix] (7:40)

E4. YLLÄÄN ON AAMU, KORENNOT JA KESÄ [Svarte Greiner remix] (5:40]

F1. VEDENALAINEN PUUTARHA [Tuoksu tarttuu meihin] (1:28)

F2. SYRAKUSA (2:06)

F3. IKKUNAT NÄKEVÄT [instr. version] (3:23)

F4. IKKUNAT NÄKEVÄT [rehearsal version] (2:44)

F5. USKALLAN [alt. version] (2:53)

F6. VALO TIHKUU KAIKEN LÄPI [instr. version] (3:59)

F7. ALANIA [unfinished version] (2:39)