20.8.2019

Svart Record julkaisee Hearthillin kadonneen aikakauden nauhoitteet lokakuussa

Yhtye juhlistaa vuoden 1992 materiaalin julkaisua Tavastialla

Hearthill oli palannut takaisin Suomeen toiselta Amerikan-turneeltaan vappuna 1991, julkaissut saman vuoden syksyllä Rockabilly Guy -sinkun ja tehnyt sen tiimoilta 30-keikkaa kattavan kiertueen kotimaassaan. Vuoden vaihduttua yhtye oli tienristeyksessä: viisi vuotta aiemmin aloittanut yhtye oli julkaissut neljä albumia, soittanut satoja keikkoja yli kymmenessä maassa ja nyt oli mietittävä mitä tehdä seuraavaksi.

Joulukuussa 1991 bändi sovitti laulaja Jussi Sydänmäen ( J.Hearthill ) uusia biisejä Harjun nuorisotalolla Kalliossa ja sai tarjouksen suorasta radiokeikasta valtakunnanverkossa, jonka tulisi toteuttamaan silloinen YLE:n nuorisolle suuntaama kanava Radiomafia. Yhtye päätti räväyttää ja kattaa pöydän uusiksi.

Tuon aikainen Hearthill on yhtä aikaa hulvaton, progressiivinen, punkbluesia tahkoava, countrypunk-henkinen sekä juureva, toisin kuin saman vuoden lopulla ilmestynyt yhtyeen neljäs sliipattu levy Lost In The Limbo Zone -levy tuli olemaan. Sydänmäki on lauluteksteissään epätoivosta huolimatta veijarimainen. Miehen laulussa on latausta sekä voimaa, jota hän tukee soittamalla komppikitaraa Telecasterilla, joka tuo soundiin oman kulmikkaan rytminsä. Samuli Laiho rokkaa kitarallaan tutulla raivolla, ja toisaalla maustaa soppaa tunnelmoivalla slide-kitaroinnillaan. Viulusti Ufo Mustonen on unohtanut pois viulustemmat ja on rockpelimannihenkisesti kehissä. Rytmiryhmän muodostavat Jukka Kiviniemi ja Heikki Tikka jytäävät pohjan svengaavana ihmiskoneena.

Svart Records julkaisee tämän aikakauden nauhoitteet rajoitettuna vinyylipainoksena lokakuun alussa. The Lost Tapes ’92 nimellä kulkeva paketti sisältää Hearthillin legendaarisen Tikkurilan Vernissa-klubin livetallenteen tammikuulta 1992, jonka lisäksi levyltä löytyy pari viikkoa aiemmin nauhoitettuja raitoja Harju Mortuary –studiolive -sessioista. Bändi esitti Vernissan keikalla 13 uutta levyttämätöntä kappaletta, joista viisi biisiä levytettiin seuraavana kesänä tulevalle Lost In The Limbo Zone (Pyramid 1992). Tämän lisäksi The Lost Tapes ’92:n sävellyksistä kolme julkaistiin myöhemmin nuottikirjakokoelma Song Book -CD:n (Pyramid, 1996) ekstrakappaleina. Joka tapauksessa nyt ilmestyvällä levyllä on viisi lähes kadonnutta Hearthill -kappaletta sekä tukeva nippu aiemmin julkaisemattomia sovituksia yhtyeen tuotannosta.

Svart Records julkaisee Hearthillin The Lost Tapes ´92 vinyylin 4.10.2019. Julkaisua juhlitaan myös Tavastia-klubilla, jossa yhtye esiintyy 9.10.2019. Ennakkoliput keikalle myy Tiketti.

https://www.facebook.com/events/965240330487883/

Esimakua tulevasta on tarjolla Zombie (I Forgot) -kappaleen verran rocklehti Soundin verkkosivuilla:

Esittelyssä kadonnut aarre 1990-luvun alkuhämäristä: Hearthill on jälleen keskuudessamme!