1.8.2019

Santa Lucia oli hämmentävä pyörremyrsky 80-luvun heavyn ja rockin maailmassa – uusi Perse palaa -kokoelma paketoi bändin koko uran

Svart Records julkaisee elokuun lopussa Santa Lucian koko levytetyn tuotannon sekä yhdeksän ennen julkaisematonta demobiisiä kolmen vinyylin kokonaisuutena. Vinyyleiltä löytyy yhtyeen ainoa pitkäsoitto Arktista hysteriaa, sekä uudelleen miksattu ja bändin viimeiseksi jäänyt virallinen julkaisu Neljä tunnelia tuonelaan… . Arktista hysteriaa -albumista on ajan saatossa tullut kulttilevy, ja se on saanut aina uudet sukupolvet innostumaan bändistä.

-”Levy kuulostaa edelleenkin helvetin ajattomalta. Musa on sekoitus asioista, joita he diggailivat. Siinä oli paljon näkemystä ja tekemisen paloa. Jos Santa Lucia olisi jäänyt oman aikansa kliseiseksi kuvaksi, ei kukaan olisi varmasti heistä kiinnostunut vuonna 2019 – tämä uusintajulkaisu juuri todistaa sen”, toteaa Stone-yhtyeen laulaja-basisti Janne Joutsenniemi.

12-vuotiaiden tyttöjen Kemissä vuonna 1984 perustama Santa Lucia oli monessa mielessä kummallinen ilmestys aikansa rock-piireissä: se oli yksi ensimmäisiä suomeksi metallia levyttäneitä bändejä, minkä lisäksi sen jäsenet olivat levytyssopimuksen saadessaan 16-vuotiaita kuvia kumartelemattomia nuoria tyttöjä. Vuosina 1984 – 1992 toiminut Santa Lucia oli jo omana aikanaan poikkeus testosteronilla marinoidussa härmärockissa ja etenkin metallipiireissä.

Bändin 32-sivuisen historiikin kokoelman kylkeen kirjoittanut Tommi E. Virtanen toteaakin osuvasti: ”Santa Lucia oli poikkeuksellinen ryhmä, jonka aiheuttamaa hämmentävää pyörremyrskyä ei ole toista samanlaista tullut. He olivat jotain yllättävää ja aikakaudelle outoa, uhkaavaakin. Perinteiset roolit kääntyivät päälaelleen, kun itsevarman arrogantit tytöt määräsivät tahdin. Hämmentävintä kuitenkin oli Santa Lucian virtuoosimainen osaaminen, joka tykitettiin täysin häpeilemättömästi vasten yleisön kasvoja.”

Myös raskaalle rockille omistautunut Inferno-lehti nostaa hattua yhtyeen tekemälle työlle päätoimittaja Matti Riekin sanoin.
-“Jokaiselle umpihangelle on avaajansa, ja tästä katsantokannasta Santa Lucian pioneerityössä ei ole sinänsä mitään eriskummallista. Siinä sen sijaan on, ettei lyhytikäiseksi jääneen yhtyeen latua ole vielä tänäkään päivänä kyennyt suksimaan kukaan. Yksikään toinen bändi ei ole onnistunut yhdistämään vauhtimetallista pohjaa, jälkipunkin jylhänkolhoa tunnelmaa ja kotimaisen kasaripopin puolelta rahdattuja koskettimia samalla tavalla – liekö edes yrittänyt”.

Ennakkomakua tulevalta koosteelta on mahdollista kuulla yhden ennen julkaisemattoman kappaleen verran Svart Recordsin Soundcloud-kanavalla sekä rocklehti Soundin verkkosivuilla:

https://soundcloud.com/svart-records/santa-lucia-hiljainen-mies/s-zP85z

Santa Lucia oli hämmentävä pyörremyrsky, jonka ura paketoidaan uuteen kokoelmaan – Kuuntele ennen julkaisematon kappale

Hiljainen mies -biisi on Santa Lucian vuonna 1991 äänitetyltä demolta. Se ei keskeneräisyytensä takia päätynyt koskaan levylle asti, vaan jäi työstämisvaiheessa olevan biisin muistiinpanoksi. Hiljainen mies on kuitenkin kaikessa potentiaalisuudessaan oiva esimerkki bändin kokeilevasta ja paikon leikittelevästäkin tyylistä sekä kaupallisuutta kumartelemattomasta asenteesta.

Svart Records julkaisee Santa Lucian Perse palaa – Kaikki levytykset ja vähiten hävettävät demot 1987-1992 kolmen vinyylin boksin 350 kappaleen rajoitettuna painoksena 30.8.2019.

Julkaisua juhlitaan Tampereen Kulttuuritalo Telakalla (2krs.) 31.8.2019 kello 19.00 – 21.00, jossa luvassa on kokoelmaan historiikin kirjoittaneen Tommi E. Virtasen vetämä bändihaastattelu livenä, maistiaisia levyltä ennen julkaisemattomista demobiiseistä, nimmarointia, levymyyntiä, muistelua sekä kauhistelua. Tilaisuuteen on vapaa pääsy ja huomioitavaa on, että yhtye ei tule esiintymään livenä.

31.8.2019 Santa Lucia – Perse palaa -levyjulkkarit
Kulttuuritalo Telakka
Kello 19.00 – 21.00
Vapaa pääsy
https://www.facebook.com/events/2334400100007669/

Santa Lucia – Facebook-sivut
https://www.facebook.com/pg/SantaLuciaVirallinen/

Santa Lucian Perse palaa – Kaikki levytykset ja vähiten hävettävät demot 1987-1992 ennakkotilauslinkki:
https://svartrecords.com/product/perse-palaa-kaikki-levytykset-ja-vahiten-havettavat-demot-1987-1992/