Svart Records uudelleenjulkaisee Leevi and the Leavingsin albumeja vinyylinä kesällä 2025
Leevi and the Leavings julkaisi uransa aikana 16 studioalbumia ja keikkui myyntitilastojen kärjessä soittamatta keikkoja laisinkaan. Yhtyeen suosio perustui pitkälti sen johtohahmon Gösta Sundqvistin kirjoittamiin kappaleisiin, jotka käsittelivät rankkoja aiheita huumorin ja ironian avulla. Göstan kuoleman myötä vuonna 2003 bändin toiminta lakkautettiin, mutta kansan rakastamat kappaleet jäivät maalaamaan Suomalaista sielunmaisemaa hamaan lopuun saakka.
Musiikkiluokka on yhtyeen seitsemäs pitkäsoitto kesältä 1989, joka julkaistiin esimmäisen kerran vinyylinä Svart Recordsin toimesta vuonna 2017. Tuolloin mustalla ja vihreällä vinyylillä julkaistu albumi myytiin loppuun hetkessä ja tuodaan nyt takaisin markkinoille uusien vinyylivärien kera. Vuonna 1990 kultaa myynyt Musiikkiluokka on yksi Leevien rakastetuimmista klassikoista, joka pitkän tauon jälkeen on jälleen saatavilla myös vinyylin muodossa.
Musiikkiluokka julkaistaan 13.6.2025 vain Svartin nettikaupasta saatavana moniväri vinyylinä, rajoitettuna oranssina vinyylinä, sekä perinteisenä mustana vinyylinä.